tiistai 26. lokakuuta 2010

Omenapiirakka


Piirakassa on jogurtilla pehmennetty pohja jonka päälle ripotellaan kasaankeitettyjä ja maustettuja omenkuutioita ja päälle laitetaan vielä murukerros, että olisi vähän jotain pureskeltavaakin. Herkkua vaniljajäätelön/kermavaahdon/vaniljakastikkeen kanssa!

Omenapiirakka:

Pohja:
2 munaa
1,5 dl sokeria
75 g voita
2 dl jogurttia (maustamatonta tai maustettua, ihan fiiliksen mukaan)
3 dl vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria

Omenat:
2-3 isoa omenaa
vajaa 1 dl fariinisokeria
1 tl kanelia

Muru:
50 g voita
1 dl sokeria
1 dl  vehnäjauhoja
½ dl kaurahiutaleita (voi korvata vehnäjauhoillakin)
½ tl kanelia

Piirakan teko kannattaa aloittaa omenoiden kuorimisella ja kuutioimisella. Laita omenakuutiot kattilaan ja lisää joukkoon fariinisokeri ja kaneli. Kuumenna seosta levyllä hetken aikaa koko ajan sekoitellen. Kun omenan nesteet kerääntyvät pohjalle, vähennä lämpöä  ja anna omenoiden muhia (ihan pienellä lämmöllä) välillä sekoitellen sillä aikaa, kun teet pohjan. 

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sulata voi ja sekoita se joukkoon. Lisää sekaan myös jogurtti. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne vaahtoon siivilän läpi muutamassa osassa välillä sekoittaen. Kaada taikina voideltuun piirakkavuokaan.

Murua varten: pehmennä voita hieman, lisää sen sekaan muut ainekset ja nypu murumaiseksi seokseksi.

Levittele omenanpalaset (osittain jo mössööntyneet:) pohjan päälle. Ripottele päälle vielä murukerros ja paista piirakkaa 175 asteessa n. puoli tuntia. Nam:)! 

4 kommenttia:

  1. Ei oo todellista miten taivaallista!! Ihan erilaista kuin muut omenapiirakat. Tätä jos ei ole saanut niin ei tiedä hyvästä mitään. Kiitos reseptistä!

    VastaaPoista
  2. Tosi herkullinen resepti, teen jo toista kertaa :D Kiitos!

    VastaaPoista
  3. Mahtava resepti, tätä meillä tehdään vastedes, ei yhtään puisevaa toisin kuin monet omenapiirakat! Muutenkin sulla on tosi kiva blogi :)

    VastaaPoista
  4. Toimiva resepti!:) Linkkasin omaan blogiini http://mutusteluja.blogspot.fi/2013/02/omenapiirakka.html kun tein tätä.

    VastaaPoista